Muut esitykset

Sivulle kerätään parhaillaan lisää materiaalia menneistä esityksistä.


2015-2016  työn alla! – sketsikokonaisuus

Pikkujouluviihdettä parhaimmillaan!

 

Esitys on humoristinen läpileikkaus suomalaisten suhteesta työhön. Joillakin työtä on liikaa, toisilla liian vähän, jotkut painavat duunia elääkseen ja toiset elävät työlle.

Lue lisää…


2015  Pieni tulitikkutyttö

Nuorisoteatterin taidonnäyte

Selku on valmistanut syksyn aikana nuorisoteatterin esitystä Pieni Tulitikkutyttö. Esityksen ovat H.C. Andersenin alkuperäistarinan pohjalta ohjanneet Hilda-Justiina Airola ja Sini Sarmasto.

Lue lisää…


2014-2015  Saiturin joulu 2014-2015

Hölynpölyä ja humpuukkia!

Sitä on joulu ­– ainakin Ebenezer Scroogen mielestä. Scrooge on vanha mies, jota ympäröivät suunnattomat rikkaudet, mutta myös loputon yksinäisyys. Eikä hän pidä joulusta, ei sitten alkuunkaan. Selkun Saiturin joulu saa ensi-iltansa Sauvon työväentalolla 4.12.2014!

Lue lisää…


2013  Teatterimusiikkia -konsertti


Taustanauhat tuotiin todeksi

Suureen osaan Selkun teatteriesityksistä musiikin säveltänyt Matti Moilanen, kutsui paikalle orkesterin, jonka musiikkia on kuultu viime vuosien kesäteatteriesityksien taustanauhoilla. Ohjelma koostui kappaleista, jotka on sävelletty vuosina 1999-2006 teatteriesityksiin.

Lue lisää…


2012-2013  ABC:stä LOLiin

Selkun vanhempainyhdistyksen hyväksymää sketsiviihdettä

ABC:stä LOLiin paljastaa mm. mitä opettajanhuoneessa todellisuudessa tapahtuu, ja mikä on kouluruuan salaisuus. Osansa saavat myös puolapuilla teutaroiva pissis, salakuvattu rehtori, sekä ahkera talonmies.

Lue lisää…