Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Sauvon Kesäteatterissa 2018 Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Valaistu lisänäytös perjantaina 24.8. klo 19:00!

Sauvon Kesäteatterissa nähdään kesällä 2018 satuklassikkojen klassikko Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Klassikkosatu on Sauvon Kesäteatterin versiossa saanut uusia juonenkäänteitä ja hahmoja. Käsikirjoittaja Risto Hakola on kiepauttanut tutuimpia asetelmia uusiksi, joten myös sadun läpikotaisinkin tuntevalle tarina tarjoaa uutta hoksattavaa. Käsikirjoitus tarjoilee viittauksia tuttuihin elementteihin kirjallisuudesta, saduista ja pop-kulttuuristakin.

Esityksen ohjaa Hannele Moilanen, joka on tuttu tekijä jo SELKUn alkuvuosilta. Näyttämöllä nähdään 15 harrastajaa, joiden ikähaarukka liikkuu 10-50 vuoden välissä. Sauvon Kesäteatteri haluaa tänä vuonna satsata lasten ja nuorten teatteriharrastukseen, ja niinpä kokeneiden esiintyjien rinnalla nähdään iso joukko nuoria ensikertalaisia.

Konkariesiintyjistä mukana ovat mm. Hilda-Justiina Airola, joka astuu Lumikin rooliin. Pahana äitipuolena nähdään niinikään monessa roolissa jo ennenkin yleisön hurmannut Sari Stenlund.

Lumikin ensi-ilta on perjantaina 29.6., ja esitykset jatkuvat 15.7. saakka.

VALAISTU LISÄNÄYTÖS PERJANTAINA 24.8. KLO 19:00!

Siirry varaamaan lippuja  Lipunhinnat ja lisätietoa  Hyvä tietää -osio

Liput: 20€, lapset (alle 12v) 15€, perhelippu (2 aik. 2 lasta) 60€. Maksuvälineenä käyvät käteinen, pankki- ja luottokortit sekä Smartum-kulttuurisetelit.