Kapslaukku

Ohjaus Leena Lander Musiikki
Käsikirjoitus Leena Lander Lavastus
Ensi-ilta 1986 Puvustus
Katsojamäärä Maskeeraus

Sauvon kunnan 650-vuotis juhlallisuuksiin vuonna 1985 päätettiin valmistaa kunnan historiaa elävöittävä kavalkadimainen esitys. Teksti tilattiin Sauvossa asuvalta kirjailijalta, Leena Landerilta, ja ohjaajaksi pestattiin paimiolainen teatteriohjaaja Lasse Saaristo. Esityksestä tuli menestys, ja tekijöiden keskuudessa alkoi viritä idea Sauvon omasta kesäteatterista, toimihan lähes kaikissa naapurikunnissakin oma kesäteatteri, ja innokkaita harrastajia tuntui löytyvän.

Seuraavaksi kesäksi 1986 valmistettiin ensimmäinen varsinainen näytelmä, ”Kapslaukku”, jonka kirjoitti ja ohjasi Leena Lander. Taustaryhmänä esityksen valmistamisessa toimi Paimion kansalaisopisto. Näytelmää esitettiin Seuralan takapihalla. Tarina sijoittuu paikalliseen historiaan, kansalaissodan vuosiin 1917–18. Sauvolaiseen Saustilan kartanon kouluun saapuu uusi nuori naisopettaja (Hannele Moilanen), joka häpeää omaa menneisyyttään huutolaistyttönä ja on päättänyt antaa itsestään paremman kuvan. Viimeisillä rahoillaan hän on ostanut itselleen uuden matkalaukun, ja täyttänyt sen kivillä, jotta hänellä vaikuttaisi olevan omaisuutta. Salaperäisestä naisesta kiinnostuvat niin ison talon isäntä kuin puuseppäkin. Syttyvä sota vaikuttaa kuitenkin kaikkiin seudun asukkaisiin, eikä traagisiltakaan tapahtumilta voida välttyä. Näytelmä saavutti suuren suosion, ja kesäteatteriharrastus jatkui seuraavanakin kesänä.